Terveisiä juoksijan päiväunesta! Kerronpa eilisestä päivästäni: hyvin nukuttu yö, ulkoilua lasten kanssa, vatsa täyteen ruokaa oman äidin pöydästä, olympialaisten katselua televisiosta ja 22 kilometrin juoksulenkki kauniissa talvisäässä. Sen jälkeen taas valmiiseen pöytään ja loppuilta sohvalla oleilua.
Tämä eroaa normaalista päivästäni totaalisesti. Ensinnäkin nukun liian vähän. Ehdin vain ”olla” liian vähän. Ruokaa syön ilmeisesti riittävästi, kun en laihtumaankaan ole päässyt. Treenit pitää sijoittaa sinne, minne ne mahtuvat.
Lepo, ravinto, treeni. Kunpa ne aina olisivat tällaisessa balanssissa. Jokainen kolmesta on lähes yhtä tärkeässä roolissa. Etenkin levon ja palautumisen merkityksen olen ymmärtänyt vasta, kun ikää on tullut lisää. Jos tuntuu, että treenin väliin jättäminen on parempi vaihtoehto, se mitä todennäköisimmin on sitä.
Työssäkäyvän ja perheellisen ihmisen on myös muistettava, ettei voi treenata kuin ammattilaiset. Muun elämän rasitus on otettava huomioon treenejä suunnitellessa, ettei kokonaisrasitus kasva liian suureksi. Se on myrkkyä kehittymiselle ja tulosten paranemiselle.
Mutta kuten sanottu, olin maanantaina pedannut itselleni oikein mainiot lähtökohdat juosta viikon pitkä lenkki. Päätin samalla suorittaa taas yhden Juoksuhaaste 2018:n haasteista (yhteensä niitä on 40). Talvilomalla voisi suorittaa vaikkapa numeron 2. Juokse lumessa tai numeron 39. Tee luontohavaintoja lenkillä.
Valitsin haasteen numero 6. Juokse vähintään puolimaratonin matka. Olen ilmoittautunut tälle vuodelle kolmelle (!) puolikkaalle, joten kyseenomainen haaste olisi ollut suoritettavissa myöhemminkin. Sain kuitenkin hyvän syyn juosta kunnon pitkän lenkin.
Aurinkoisella säällä, hyvin levänneenä ja syöneenä ensimmäiset kymmenen kilometriä menivät kuin siivillä. Ajattelin jo, pidentäisinkö lenkkiä vielä suunnittelemastani. Puolivälissä lenkkiä pysähdyin ottamaan kuvaa koskesta, jonka ohi olen viimeksi juossut kesällä. Vesi virtasi pakkasesta huolimatta.
Ensimmäisenä hyytyi iPhone. Onneksi olin osannut ennakoida tämän ja kaivoin takataskusta varavirran ja latausjohdon. 14-15 kilometrin paikkeilla jalkani alkoivat painaa. Otin yhden energiageelin, vaikka olin ajatellut, että en tarvitsisi lisäenergiaa hyvin tankanneena. Jaksoin juosta suunnittelemani puolimaratonin mittaisen (21,1 kilometriä) matkan, mutta kovin paljoa en sitä lopulta pidentänyt.
Juoksin 22,12 kilometriä, johon aikaa kului 2:23:23 tuntia. Keskisyke oli 149 l/min ja vauhti 6:29 min/km. Mietin, että elokuussa Helsinki Marathonilla tuohon pitää lisätä vielä 20 kilometriä. Maanantaina en siihen olisi pystynyt. Onneksi tässä on vielä elokuuhun matkaa – itse asiassa melkolailla tasan puoli vuotta. Ehdin juosta vielä monta pitkää lenkkiä.
Kisapäivänä tilanne on muutenkin eri. Nyt minulla oli edellisestä juoksusta (13 kilometrin työmatkajuoksu, josta voit lukea täältä) välipäiviä vain kaksi. Ennen maratonia aletaan kevennellä hyvissä ajoin, jotta saa juosta kevyillä ja levänneillä jaloilla. Myös lisäenergian ja nesteiden nauttiminen aloitetaan heti alkumatkasta ja sitä jatketaan läpi koko 42 kilometrin taivalluksen.
Jos kisassa lisäenergiaa alkaa kaivaa juoksutakin taskuista tai turvautuu kisajärjestäjän antimiin vasta siinä vaiheessa, kun alkaa olla energiaton olo, on totaalisen myöhässä. Vaikka en muuten kovin järjestelmällinen ihminen olekaan, kulki maratonilla mukanani muistilappu, johon olin sadan metrin tarkkuudella merkinnyt, missä kohtaa otan energiageelin. Lisäksi otin juomapisteillä vettä ja järjestäjän tarjoamaa urheilujuomaa.
Jäljellä on vielä pari lomapäivää, jotka vietän maaseudulla kauniista talvisäästä nauttien. Perjantaina palaan takaisin Helsinkiin työpöydän ääreen. Lauantaina 24.2.2018 on yhteislenkki Juoksujalka vipattaa -blogia pitävän Merituulin kanssa. Lähtö on Espoosta Leppävaaran urheilupuistosta kello 10. Matkan pituus on 7-14 kilometriä (juostaan kahtena lenkkinä, voit valita pituuden) ja vauhti rauhallinen (noin 7:30 min/km tai tarvittaessa hitaamminkin). Tervetuloa mukaan juoksemaan!
LENKILLÄ 